VARAUS- JA PERUUTUSEHDOT

MunPolku on tämän elämyksen palveluntuottaja. Alla esitetyt ehdot tulevat kumpaakin osapuolta sitoviksi ja velvoittaviksi, kun asiakas on suorittanut sopimusehdoissa mainitun maksun. Ehdot ovat voimassa toistaiseksi, oikeudet muutoksiin pidätetään. Varauksen tekijän on oltava 18-vuotta täyttänyt.

Palvelut ja hinnat: Kaikki hinnat sisältävät arvonlisäveron 10%. ​MunPolku pidättää oikeuden tarvittaessa muuttaa ohjelmien kulkua, kestoa tai reittiä, mikäli siihen on tarvetta esim. mahdollisen vaaratilanteen tai sääolosuhteiden vuoksi. MunPolulle tulee ilmoittaa etukäteen asiakkaiden terveydentilaan liittyvistä riskitekijöistä. MunPolku voi peruuttaa tai keskeyttää ohjelmapalvelun, jos asiakas toiminnallaan aiheuttaa turvallisuusriskin itselleen tai muille tai jos hänen terveydentilansa arvioidaan muodostavan riskin ohjelmapalvelun toteuttamiselle.

MunPolkua ei voida pitää vastuullisena Force Majeure-tapauksissa, joita ovat esimerkiksi luonnon olosuhteet ja lakot, ja MunPolun vastuu rajoittuu ainoastaan ohjelmapalvelusta maksetun ennakkomaksun palautukseen, ja korvausvelvollisuutta muihin matkaan liittyviin kuluihin, esimerkiksi lentoihin, kuljetuksiin ja majoituksiin, ei ole.

Varaukset ja vahvistukset: Varaus voidaan tehdä suullisesti, kirjallisesti tai varausjärjestelmän kautta. Varauksen maksu suoritetaan varauksen yhteydessä varausjärjestelmään tai paikan päällä käteisellä tai kortilla. Varaus vahvistetaan maksun yhteydessä tai erikseen ilmoitettuna ajankohtana (ohjelmat, jotka vahvistetaan vasta tiedustelun jälkeen). 

Maksut luottokortilla: maksunvälityspalvelun toteuttajana toimii Stripe Inc yhteistyössä luottolaitosten kanssa. Asiakkaan luottokorttitietoja ei välitetä tai tallenneta.

Peruutukset: Varaus tulee perua sähköpostitse piritta@munpolku.fi.

  • Varauksen peruutus on veloitukseton 7 vuorokautta ennen ohjelman alkua.

  • Jos peruutus tehdään alle 7 vuorokautta, mutta yli 3 vuorokautta ennen ohjelman alkamisajankohtaa, veloitamme 50% varauksen arvosta.

  • Jos peruutus tehdään alle 3 vuorokautta ennen ohjelman alkamisajankohtaa, veloitamme 100% varauksen arvosta.

Asiakkaan yhteystiedot: Asiakkaan yhteystiedot tallennetaan varausjärjestelmään (bokun.io) ja välitetään sähköpostitse palveluntuottajalle. Palveluntuottaja voi ottaa asiakkaaseen yhteyttä ennen varausta tai varauksen jälkeen koskien ohjelman toteutusta. Asiakkaan luottokorttitietoja ei välitetä tai tallenneta.

Muuta: ​Pyydämme ilmoittamaan erityisruokavaliot viimeistään 3 päivää ennen ohjelman alkua. 

Palveluntuottajan vastuu:

MunPolku on vastuuvakuuttanut sinut onnettomuuksien varalle. Vastuuvakuutus kattaa vahingot, jotka aiheutuvat MunPolun mahdollisesta virheellisestä toiminnasta. Suosittelemme lisäksi henkilökohtaista matka- ja tapaturmavakuutusta kaikille asiakkaillemme.

Kumpare Studion joogatunnit: 

Joogatuntimme sopivat kaikille normaalin peruskunnon omaaville. Jos olet raskaana, sinulla on akuutteja vammoja tai jotain muuta merkittävää huomioitavaa, ilmoitathan siitä ennen tunnin alkua ohjaajalle.

​Kumpare Studio- joogasalin joogatunnit voi peruuttaa veloituksetta 3 tuntia ennen tunnin alkua. Jos varaus perutaan alle 3 tuntia ennen joogatunnin alkua, veloitamme 100% varauksen arvosta. Ilmoitathan peruutuksesta sähköpostitse piritta@munpolku.fi tai +358 505606633, niin voimme antaa paikkasi jollekin toiselle.

MyTrail logo

MyTrail MunPolku

Piritta Liikka

opas @ munpolku.fi

Puh: +358 50 5606 633

Rukatunturi, Kuusamo, Finland

©2018 by MyTrail. With assistance of JK. Thanks!